hevinkää, finland
arvostelut
paskajänis - hiljaisuudesta kuolonkorinaan3½/5
Omanlaisekseen ja omintakeiseksi tapaukseksi, jopa kulttisellaseksi, kasvanut grinditapaus PaskaJänis tekee paluunsa kolmen tuuman pienjulkaisun muodossa. Kuuden biisin ensidemolle on jatkoa luvassa liki kymmenen biisin verran, joskin minuuttikestolla pysytään seitsemän minuutin vähäisemmällä (ja paremmalla?) puolella.
Edeltäjänsä lailla ulostejänö kikkii ja kakkii, niin iloisesti hyppelehtien kuin nyt Hyvinkäältä tuleva blastcoreksi kutsuttava nelikon musiikki vain voi. Välillä vedetään melodisesti, välillä vähän sahaten ja suhaten, mutta kautta linjan tahti pidetään nopeana ja biisit lyhyinä. Bändin musiikki on tavallaan yhtä hölmöä kuin mitä nimi antaa ymmärtää, mutta juuri siinä on osa bändin viehätystä - jos sitä nyt ylipäätään on.
Hiljaisuudesta kuolonkorinaan on hyvässä mielessä tynkä ja timmi. Biisit eivät tympäise, toista liikaa itseään tahi onneksi myöskään naurata. PaskaJänis hoitaa grindikakkimisenkin niin taidokkaasti, että pahimpia vikoja täytyy etsiä muualta kuin itse biiseistä - siitäkin huolimatta, ettei bändi edes yritä edustaa grindauksen tiukinta kärkeä. Vikana tässä tuhertamisessa nimittäin on puolivillaiset soundit, liian pehmoinen ja sähköinen suristelu. Vähän kuin paskasangossa uitettu Duracell-pupu.
Toisaalta yritystä löytyy, laulut vedetään hullusti kiljuen, karjuen, muristen tai äristen. Vaikkei kuunteluaisti tämän teoksen myötä uusiin asentoihin naksahda, lyhyissä pätkissä tällaista mielipuolisuutta kehtaa kuunnella sopivassa mielentilassa. Ehkä levy kaipaisi parempien soundien ohella vielä enemmän järkipuutostautia tai ainakin jotain sellaista, mikä saisi aivot naksahtamaan tähän touhuun astetta paremmin. Ei paskempaa. Vieläkään.
Serpent, 22.12.2006
Imperiumi
paskajänis - hiljaisuudesta kuolonkorinaan
3/5
Lyhyesti virsi kaunis, kirosanoja säästämättä. PaskaJäniksen blastcore on sekasikiöäpäre kaaokseen perustuvista tunneristiriitaisuuksista, joita musiikinkaan voimin voi hädin tuskin ilmaista. Nyt(kään) musisointi ei toteudu kovin kauniisti. Uusin EP Hiljaisuudesta Kuolonkorinaan on verrattavissa ämpäri päässä kaupungilla alasti juoksenteluun, tärykalvoa raapivilla soundeilla siloiteltuna. Laulusta tai sitä edustavasta epämääräisestä kaninsaksasta on mahdotonta saada selvää, biisit ovat lähes täysin vailla moraalitontakaan selkärankaa ja kaiken lisäksi yhtye yrittää kuin yrittääkin(!?!) saavuttaa maailmanennätystä maailman lyhyimmän biisin kategoriassa. Huhhuh - huumorihumppaa tai ei, kyllä tätä huvikseen kuuntelee ja turpaan ottaa isommaltakin kangelta ainakin kerrran vuosisadassa.
Kuriositeettina voitaneen mainita sub-deathlegenda Abhorrencen vokalisti Jukka Kolehmaisen vierailu Superjoint Ritual -laina Deaththreatissa, joka PaskaJäniksen käsittelyssä joutuu raahaamaan nimeä Liskot. PaskaJänis jatkakoon haluamallaan linjalla underground-viemärin ylläpidossa, sillä jonkunhan sekin on tehtävä. Hyvää mutatoitumista huomiselle ja 400 kiloa skitson jäniksen lihaa kaupan päälle.
Kimmo Koskinen, 20.01.2007
Noise.fi
paskajänis - hiljaisuudesta kuolonkorinaan
Nomen est omen. No eipä tuo vanha latinalainen (hihi) sananlasku pitänyt paikkaansa tällä kertaa.
Järkyttävällä nimellä itsensä häpäisseet hyvinkääläis(hevinkääläis)nuoret yllättävät arvostelijan jokseenkin positiivisesti. Nimen perusteella olin jo valmis hyllyttämään Ripuli Rusakon toisen julkaisun huumormusiikki kategoriaan, mutta onneksi totuus on aina tarua ihmeellisempää. Tämä 8cm mini cd-r:lle painettu ep/demo tarjoilee nimittäin todella brutaalia mäiskintää. Kuusi minuuttia ja yhdeksän tsipaletta (400kg) blastcorea tuutataan läpi sellaisella asenteella, ettei paremmasta väliä. Musiikkityyliä voisi kuvailla sanoilla noise ja grind perässään sana core.
Yhdeksän hipaletta runnotaan läpi grind-orientoituneesti, eli raitojen keskipituus jää reilusti alle minuutin. Varsinaista hittiä tältä läpyskältä ei löydy, mutta kokonaisuutena tämä on yhtä ilkeä kuin känninen isäpuoli pikkupojan peiton alla. Vokalistin murinat ja kärinät ovat todellisia korvanamuja, vaikkakin ne hieman kärsivät paskoista(Jänis) soundeista.
Kakka Kani metelöi hieman samalla tavalla kuin Agoraphobic Nosebleed ja onhan tuo kahdeksan senttinen cd ollut käytössä myös Agoraphobicilla, tosin sillä erotuksella, että Agoraphobicilla oli mini cd:llään 90 veisua enemmän kuin Schaisse Pupulla.
Phil Anselmo-tykkääjille pitää vielä mainita läpyskältä löytyvä Superjoint Ritual -koveri Liskot, jossa vierailee myös Abhorrence-miekkonen, Jukka Kolehmainen.
Teemu Lahtinen 15.03.2007
Chambers Magazine